Tutkintorakenne ja vaatimukset

Jatkotutkintoon vaadittavien opintojen kokonaislaajuus: 30 op:

Tutkintoon on sisällytettävä tutkimustyötä tukevia pääosin syventävien opintojen tasoisia tieteen ja tutkimusalan opintoja. Opintoihin voi sisällyttää myös muiden laitosten, tohtoriohjelmien ja yliopistojen kursseja sekä kesäkouluja, seminaareja, kirjatenttejä, konferenssiesityksiä tai muita suoritteita, mikäli nämä tukevat tutkimustyötä. Opiskelijaa rohkaistaan suorittamaan osan tutkimuksestaan ulkomaisessa yliopistossa, sektoritutkimuslaitoksessa tai yrityksessä vähintään 2 kk ajan. Pääohjaaja arvioi suoritteiden soveltuvuuden opintokokonaisuuteen.

Väitöskirjalle asetetut vaatimukset:

Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä itsenäiseen tutkimukseen perustuva tieteellinen esitys, jonka voidaan katsoa laajentavan tietämystä kyseisellä tieteenalalla (monografia). Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä myös yliopiston riittäväksi katsoma määrä samaa tutkimusongelmaa käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä/tarkoitettuja käsikirjoituksia (artikkeliväitöskirja) ja niistä laadittu yhteenveto. Tiedekunnassa artikkeliväitöskirjan rakenne on seuraava:

  • artikkeliväitöskirja koostuu tyypillisesti 3-5 vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, joista vähintään kaksi tai vähintään 50 % on julkaistu tai hyväksytty julkaistaviksi kansainvälisissä vertaisarviointia käyttävissä tieteellisissä sarjoissa
  • Väitöskirjassa tulee esittää selvitys väittelijän työn osuudesta yhteisjulkaisuissa

Lisätietoa: Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen vaatimukset (UEF)

Kun väitöskirjasi on valmis ja olet suorittanut kaikki vaadittavat opinnot, on edessä väitöstilaisuus ja  valmistuminen tohtoriksi. Tätä ennen on haettava väittelylupaa ja julkaistava väitöskirja. Väitöstilaisuuden järjestämiseen liittyviä neuvoja löytyy Itä-Suomen yliopiston tohtorikoulun sivuilta.

 

 

Jatko-opintosuunnitelma

Jatko-opiskelija laatii henkilökohtaisen jatko-opinto-suunnitelmansa (HJOPS) yhdessä pääohjaajansa kanssa tohtoriohjelman tutkintorakenteen mukaisesti. Henkilökohtainen jatko-opintosuunnitelma tulee tehdä välittömästi opinto-oikeuden saamisen jälkeen ja se on toimitettava tiedekunnan toimistoon (Joensuussa Kaisa Laitiselle, kaisa.laitinen(at)uef.fi, p. 050 432 7573 ja Kuopiossa Anna-Leena Nylundille, anna-leena.nylund(at)uef.fi, p. 040 355 2882)  viimeistään 3kk kuluessa jatko-opinto-oikeuden saamisesta. Jatko-opintosuunnitelmaa voidaan muuttaa ohjaajan ja opiskelijan esityksestä.