Tulokset

Kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttamalla  ja sitä kautta lajittelu- ja kierrätystoimintaa edistämällä hankkeen tuloksena pyrittiin saamaan aikaan puhtaampaa jätettä, joka toimisi nykyistä parempana raaka-aineena jatkokäyttöön ja -jalostukseen.

Hankkeen vaikutuksesta yritykset saivat tukea omaan tuotekehitykseensä, kaupallistamiseen ja markkinointiin. Kuluttajat saivat tietoa, uusia käyttäytymismalleja sekä pääsivät osallistumaan ja vaikuttamaan uudenlaisten ratkaisujen kehittämiseen. Sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä yritykset, kuluttajat ja muut tahot voivat hyödyntää hankkeen aikana syntyneitä verkostoja kestävän kehityksen sekä siihen liittyvän liiketoiminnan edistämiseen.

Lisäksi kiertotalous juurtuu syvemmälle pohjoiskarjalaisten kuluttajien/kotitalouksien ja yritysten toimintaan. Yhteistyössä muiden hankkeiden kanssa tämä hanke on luomassa maakunnan ja sen yritysten imagoa ympäristöystävällisenä, materiaali- ja energiatehokkaana alueena. Tällä on merkitystä esim. matkailun sekä työpaikkojen ja alueen muun houkuttelevuuden kannalta.