Takaisin

Pakkotoimia käytetään psykiatrisessa hoidossa yhä usein

Pakkotoimien käyttö psykiatrisessa hoidossa on vähentynyt viime vuosina. Pakkotoimia käytetään Suomessa kuitenkin edelleen paljon, ja sekä eristämis- että sitomisajat ovat pitkiä, osoittaa tuore tutkimus. Suoraan hoitoyksiköistä kerätyn tiedon perusteella pakkotoimien käyttö oli huomattavasti yleisempää kuin hoitoilmoitusten perusteella. Pakkotoimien käyttöä kartoittaneen rekisteritutkimuksen tulokset julkaistiin Nordic Journal of Psychiatry -lehdessä. Toteutukseen osallistui Itä-Suomen yliopiston, Niuvanniemen sairaalan ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkijoita.

Pakon käytön vähentäminen on merkittävä tavoite psykiatrisen hoidon piirissä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Pakkotoimia, kuten eristämistä, sitomista, kiinnipitoa ja tahdonvastaista lääkitystä käytetään kuitenkin säännöllisesti potilaan rajoittamiseksi. Useimmiten syynä on potilaan vakavaan mielenterveyden häiriöön liittyvä väkivaltaisuus tai sen uhka.

Nyt julkaistu tutkimus on osa terveystieteiden maisteri Emilia Laukkasen väitöstutkimusta. Tutkimuksessa kerättiin eristämistä, sitomista, kiinnipitoa ja tahdonvastaista lääkitystä koskevat tiedot vuodelta 2017 kaikista suomalaisista erikoissairaanhoidon psykiatrisista yksiköistä ja valtion oikeuspsykiatristen sairaaloiden osastoilta. Yhteensä 140 psykiatrista osastoa 21 eri organisaatiosta ilmoitti käyttäneensä jotakin pakkotoimea vuonna 2017. Näistä 127 oli sairaanhoitopiirien psykiatrisen erikoissairaanhoidon osastoja.

Eristäminen oli yleisimmin käytetty pakkotoimi tutkimusvuonna. Potilaita eristettiin 109 osastolla yhteensä 4006 kertaa. Eristysten keskimääräinen kesto oli lähes kolme vuorokautta. Sitomisia raportoitiin 106 osastolla, mutta niitä oli huomattavasti vähemmän, 2113 tapahtumaa. Sitomiset kestivät keskimäärin 17 tuntia. Tahdonvastaista lääkitystä annettiin potilaille 2178 kertaa 95 osastolla, ja kiinnipitoja raportoi 83 osastoa, kaiken kaikkiaan 1064 kiinnipitoa. Kiinnipidot kestivät keskimäärin alle tunnin.

Eri organisaatioiden ja osastojen välillä oli eroja pakkotoimien käytössä sekä sen raportoinnissa. Eristäminen ja sitominen on Suomessa raportoitava säännöllisesti Aluehallintovirastolle, mutta muiden pakkotoimien osalta raportointivelvollisuutta ei ole, vaikka tiedot tulisikin kerätä ja säilyttää yksiköissä kahden vuoden ajan. Kaikista yksiköistä ei kuitenkaan ollut saatavilla tietoa sitomisista ja tahdonvastaisista lääkityksistä. Sen sijaan valtion oikeuspsykiatrisista sairaaloista saatiin kattavat tiedot kaikista käytetyistä pakkotoimista.

Yksiköistä kerätyt, pakkotoimien käyttöä koskevat tiedot poikkeavat merkittävästi samana vuonna kerätyistä hoitoilmoituksiin (Hilmo) perustuvista tiedoista. – Pieni osa eroista liittyy Hilmo-järjestelmän erityispiirteisiin, mutta suurin osa eroista selittynee sillä, että kaikkia käytettyjä pakkotoimia ei ilmeisesti kirjata Hilmo -tietoihin, Laukkanen toteaa.

Tässä tutkimuksessa aineisto kerättiin suoraan sen alkulähteiltä eli sieltä, missä pakkotoimia käytetään. Vaikka hoitoilmoituksiin perustuvat tiedot pakkotoimien käytöstä mahdollistavatkin vuosittaisen vertailun,  näiden tulosten valossa on tutkijoiden mukaan tärkeää kerätä lisäksi tietoa myös suoraan yksiköistä.

Lisätietoja:

TtM Emilia Laukkanen, emila (a) student.uef.fi

Professori Lauri Kuosmanen, lauri.kuosmanen (a) uef.fi, p. +358 50 516 7055

Julkaisu: Emilia Laukkanen1,2,3, Lauri Kuosmanen1, Tuomas Selander4, Katri Vehviläinen-Julkunen1,5. Seclusion, restraint, and involuntary medication in Finnish psychiatric care: a register study with root-level data. Nord J Psychiatry. 2020 Mar 3:1-6. doi: 10.1080/08039488.2020.1733658

1Hoitotieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto

2Niuvanniemen sairaala

3Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

4Tiedepalvelukeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala

5Hoitotyön kehittäminen, opetus ja tutkimus osaamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala