Takaisin

Ilmastonmuutos heikentää pohjoisten soiden hiilensidontakykyä

Uusi pohjoismainen tutkimus valottaa pohjoisten turvesoiden merkitystä alueellisen ilmaston sääntelyssä. Tutkijoiden mukaan turvesuot säilyvät hiilinieluina kuluvan vuosisadan loppuun, mutta mikäli ilmasto lämpenee rajusti, soiden hiilensidontakyky vähenee huomattavasti vuoden 2050 jälkeen.

Turvesuot kehittyvät vetisissä olosuhteissa, joissa kuolleet kasvit maatuvat hitaasti ja kuollut kasvimateriaali kertyy vuosien varrella turvekerroksiksi. Turvesoihin on sitoutunut huomattava määrä ilmakehän hiiltä. Vaikka turvesuot peittävät vain noin kolme prosenttia maapallon pinta-alasta, niihin on sitoutunut noin viidennes maaperän hiilivarannosta. Euroopassa soiden hiilimäärä on metsien hiilimäärään verrattuna noin viisinkertainen.

Pohjoismainen tutkijaryhmä käytti uusia arktisen alueen mallinnustyökaluja ja aiemmin julkaistuja tietoja turvesoiden hiilen kertymistä, kasvillisuudesta ja ikiroudan ominaisuuksista tutkiakseen pohjoisten turvesoiden merkitystä alueellisen ilmaston säätelyssä. Suuri kysymys on, säilyvätkö suot hiilinieluina ja auttavatko ne näin hidastamaan ilmastomuutosta.  Global Change Biology -tiedelehdessä julkaistu mallinnustutkimus pyrkii antamaan vastauksia tähän kysymykseen.

Tutkimuksessa käytetty malli (LPJ-GUESS Peatland) ennustaa soiden hiilidynamiikan pitkäaikaisia vaihteluita erilaisissa ilmasto-olosuhteissa. Malli ennusti hyvin kasvillisuuden ja ikiroudan esiintyvyyttä koko arktisella alueella. Tutkijat käyttivät sekä lieviä että voimakkaita lämpenemisoletuksia. Mallin mukaan turvesuot säilyvät yleensä hiilinieluina kuluvan vuosisadan loppuun saakka. Niiden hiilensidontakyky kuitenkin vähenee huomattavasti vuoden 2050 jälkeen, mikäli lämpötilan nousua ei pysäytetä.  Syynä tähän on maaperän orgaanisen aineksen hajoamisen kiihtyminen lämpötilan nousun myötä. Tutkijoiden käyttämä mallinnuslähestymistapa auttaa ymmärtämään soiden hiilidynamiikkaa ja sen merkitystä maapallon ilmastojärjestelmässä. Yksi ennusteiden epävarmuuksista liittyy ikirouta-alueiden maisemalliseen muuttumiseen, ikiroudan sulamiseen ja mahdolliseen uusien turvealueiden muodostumiseen – nämä tekijät vaikuttavat pohjoisten alueiden kykyyn sitoa ilmakehän hiiltä lämpiävässä ilmastossa.

– Tutkimuksemme korostaa turvesoiden merkitystä maapallon hiilikierrossa. Käytimme edistyneitä mallinnustyökaluja, joiden avulla selvitimme soiden hiilitasapainoa menneissä ja tulevissa ilmasto-olosuhteissa. Seuraavaksi suunnitelmissamme on yhdistää tämä hyvin toimiva suomalli alueellisiin ilmastomalleihin, jotta pystymme määrittämään soiden ja ilmakehän takaisinkytkentöjä, artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, tutkija Nitin Chaudhary Oslon yliopistosta kertoo.

– Soiden merkitys arktisen alueen hiilitaseen mallinnuksissa on usein huomioitu vaillinaisesti johtuen käytetystä karkeasta alueellisesta tarkkuudesta, jolloin suot eivät erotu hyvin. Tämä tutkimus korostaa soiden merkitystä arktisen alueen hiilitaseessa ja alueellisessa ilmastosääntelyssä. Tällaisia ​​tutkimuksia tarvitaan, jotta soiden merkitys voidaan määritellä tarkasti maailmanlaajuisissa hiilimalleissa, tutkija Narasinha Shurpali Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

Tutkimukseen osallistuivat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Oslon yliopisto, Göteborgin yliopisto, Tukholman yliopisto, Kööpenhaminan yliopisto ja Lundin yliopisto.

Lisätietoja: Yliopistotutkija Narasinha Shurpali, Itä-Suomen yliopisto, narasinha.shurpali(at)uef.fi

Tutkimusartikkeli: Chaudhary, N., Westermann, S., Lamba, S., Shurpali, N., Sannel, A.B.K., Schurgers, G., Miller, P.A. and Smith, B. (2020), Modelling past and future peatland carbon dynamics across the pan‐Arctic. Glob Change Biol. Accepted Author Manuscript. doi:10.1111/gcb.15099