Takaisin

Jatkuvan oppijan opinto-oikeus myös tohtoreille

Itä-Suomen yliopisto laajentaa viime elokuussa käyttöön otettua jatkuvan oppijan opinto-oikeutta koskemaan myös tohtoriksi valmistuvia. Nyt myös tohtorin tutkinnon suorittanut voi täydentää opintojaan valmistumisensa jälkeen kahden vuoden ajan.

Itä-Suomen yliopistosta 1.1.2020 jälkeen valmistunut tohtori voi aktivoida jatkuvan oppijan opinto-oikeuden tutkintonsa suorittamisen jälkeen. Opinto-oikeuden käyttäminen on mahdollista tutkinnon suorittamislukuvuoden ja sitä seuraavan kahden lukuvuoden aikana.

Aiemmin jatkuvan oppijan opinto-oikeus koski ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita ja niitä alemman tutkinnon suorittaneita, joilla ei ollut oikeutta suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Nyt mahdollisuus opintojen täydentämiseen tarjoutuu myös tuoreille tohtoreille.

– Tämä antaa hyvän tilaisuuden ja aikaa peilata omaa osaamista työelämän tarpeisiin. On tärkeää, että mahdollisuus tarjotaan nyt myös jatkotutkinnon suorittaneille, sanoo Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä.

Jatkuvan oppijan opinto-oikeus mahdollistaa opintojen täydentämisen yliopiston opintotarjonnalla vapaan sivuaineoikeuden mukaisesti. Opiskelija voi myös suorittaa loppuun niitä sivuaineopintoja, joihin on saanut sivuaineoikeuden tutkinnon suorittamisen aikana.

Lisätietoja:

Akateeminen rehtori Tapio Määttä, tapio.maatta@uef.fi, puh. 050 5751589

Opintopalveluiden johtaja Miia Turtiainen, miia.turtiainen@uef.fi, puh. 050 438 2610